Aluevaltuutetun ajatuksia...

27.01.2022

Kiitollisena otin vastaan tiedon valinnastani aluevaltuutetuksi varmistamaan alueemme oikea-aikaisia ja tasavertaisia sosiaali-, terveydenhuollon ja pelastuspalveluja! Henkilökohtainen kiitos jokaiselle äänensä ja luottamuksensa minulle antaneelle!

Alkuvuosi menee asioihin perehtymiseen ja toimintaan mukaan osallistumiseen ja paljon on mielenkiintoisia valmisteluja jo tehty ja oman työkokemukseni lisäksi ne auttavat tässä työssä aluevaltuutettuna.

Lapset, nuoret ja perheet ovat keskiössä perustason palvelujen järjestämisessä ja yhteistyötä tehdään tiiviisti sosiaali- ja terveydenhuollon kesken myös uudessa alueellisessa mallissa. Varhainen tuki, riittävä kotiapu, osaavien neuvolapalveluiden ylläpitäminen ja varmistaminen ja yhteistyö kasvatuksen ja koulutuksen järjestäjien kanssa sekä sosiaalinen apu ja tuki ovat avain asemassa matalan kynnyksen palveluiden järjestämistä suunnitellessa ja toteutettaessa. Myös yhteistyö työelämän kanssa ja sinne liittyvien joustojen varmistaminen perheiden näkökulmasta ovat myös tulevaisuudessa tärkeitä asioita alueellisenkin toiminnan avulla.

Päihdeongelmien lisääntyminen ja niiden moniuloitteinen heijastus ongelmineen yksilön, perheen, yhteisön ja yhteiskunnan tasolla ovat asioita, joiden ennalta ehkäisyyn ja matalan kynnyksen palveluiden järjestämiseen täytyy panostaa, jotta pystytään vähentämään inhimillistä kärsimystä, syrjäytymistä ja raskaita ja kalliita korjaavia toimenpiteitä, joita täytyy kuitenkin myös olla tarjolla niitä tarvitseville.

Työkyvyn varmistaminen ja pitkäaikaissairauksien hoito ja seuranta ovat olennaisia asioita varmistaa yhteiskunnan toimintakykyä ja alueellisesti se tarkoittaa, että siihen täytyy alueellisen sosiaali- ja terveydenhuollon keinoin työterveyshuollon lisäksi luoda riittävät palvelut.

Ikääntyvät ja heidän tarpeidensa mukaiset kotipalvelut, palveluasuminen ja hoiva ovat iso painopistealue sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen järjestämisessä, joten näiden asioiden varmistaminen on samoin tärkeää ja niiden avulla ennalta ehkäistään vakavampien ongelmien syntymistä, varmistetaan inhimillistä arkea ja vähennetään päivystyksellisten ongelmien syntymistä ja siten päivystyksellisten palvelujen tarvetta.

Digitaaliset palvelut, teknologia ja tekoäly tai paremmin kuvattuna tukiäly ovat tulevaisuuden työvälineitä ja toimintoja myös sosiaali- ja terveydenhuollon oikea-aikaisten ja yhdenvertaisten palveluiden järjestämisessä.

Tärkeää on myös, että turvaamme riittävät pelastuspalvelut alueella sisältäen sekä laadukkaan ensihoidon että palo- ja pelastuspalvelut.

Innovatiivisuus palveluiden järjestämisessä on tärkeää ja kaikki uudet keinot varmistaa palveluja täytyy ottaa käyttöön hallitusti. Samoin työhyvinvoinnin ja riittävien resurssien varmistamiseksi täytyy keskittää voimavaroja alueellisten palveluiden varmistamiseksi.

Yhteistyö eri toimijoiden kesken mukaan lukien julkisen sosiaali- ja terveydenhuollon ammattihenkilöt, kolmas sektori, yksityinen toimija ja tiedeyhteisö ovat elintärkeitä palvelujen kehittämisessä ja varmistamisessa.

Paljon on siis työtä näiden palvelujen varmistamisessa ja järjestämisessä!